
Fiat 1000 DT Super kuului 1970-luvulla Suomen suosituimpiin suurtraktoreihin – asiakkaat löytyivät viljatiloilta, puutavara-ajureista ja turveurakoitsijoista
Useimmat 4-vedot tehtiin 1980-luvulle asti perustakavedoista lisäämällä niihin jonkun ulkopuolisen toimittama etuakseli. Alkuaikoina se oli yleensä jostakin maastoautosta, kuten GMC, Dodge WC51 ja Jeep MB. Veto varmensi ainakin traktorin ohjattavuutta, mutta kovin suuriin vetovoiman lisäyksiin ei päästy.
Fiat 1000 DT Super -traktoria valmistettiin vuosina 1976–80, Modenassa, Italiassa. Kuva: Kimmo KottaKestävyyden kannalta siihen ei ollut juuri mahdollisuuksiakaan, autojen akselit kun oli tarkoitettu nopeaan ajoon ja kevyelle kuormitukselle, traktorikäytössä momentit kasvoivat helposti liian suuriksi.
Neliveto alkoi yleistyä 1970-luvun lopulla, jolloin jokaiselta valmistajalta löytyi ainakin muutama malli. Akselit olivat jo traktorikäyttöön tehtyjä, mutta harvemmalla oli vielä niiden omaa tuotantoa, puhumattakaan että nelivetoisuus olisi huomioitu traktorin perusrakenteissa. Italialaiset paneutuivat asiaan varhaisessa vaiheessa, joten heillä oli jo toimivat tuotteet, kun muut alkoivat vasta suunnitella nelivetotraktoreitaan.
Uusi mahtiluokka
Fiatin v. 1964 esittelemässä Timantti-sarjassa ei ollut merkittäviä uutuuksia, mutta malliston ulkonäkö oli nyt yhtenäinen ja huoltotoimet helpompia. Joukkoon kuulumaton Fiat 80R (meillä Fiat 100) säilytettiin edelleen valikoimissa järeämpää traktoria tarvitseville. Sen lähes 7-litraisessa nelosmoottorissa oli kosolti huippusitkeää voimaa, mutta muuten tuo telatraktorista muunneltu malli 5-numeroisine vaihteistoineen ja rumpujarruineen oli jo huomattavan vanhanaikainen. Muista Fiat-malleista oli saatavissa oma tehdasasennettu nelivetoversionsa, mutta 80R varustettiin asiakkaan toivomuksesta Selenen Manuel-nelivedolla jälkikäteen – akselit saatiin sota-Kempsuista.
Fiatin Nastro d´Oro-sarja julkistettiin tammikuussa 1968 Veronan maatalousnäyttelyssä, tehokkaimmat 80R:n korvanneet mallit 850 ja 900 valmistuivat syksyksi. Tekniikaltaan ne olivat pienempiä Fiateja nykyaikaisempia. Vaihteisto oli 12-nopeuksinen ja synkronoitu, vivut molemmin puolin ohjauspyörää, taka-akseleilta löytyivät öljykylpyiset levyjarrut ja planeettavähennyspyörästöt, painonsiirtojärjestelmä perustui vetovarsitunnusteluun.
850:ssä oli 4,9-litrainen OM-nelosmoottori, 900:ssa Fiatin 4,67 litran kuutonen. Neliveto kuului valinnaisvarusteisiin, akselit olivat omaa tuotantoa. Hieman myöhemmin etupyörien napoihin lisätyt planeettapyörästöt kevensivät rasituksia sekä lisäsivät maavaraa.
Fiat 900 oli tuotannossa vajaan kolmen vuoden ajan, kunnes se korvattiin uudella Fiat-Ivecon 5,18 litran kuutosella varustetulla mallilla 1000. Kirjainlyhenne DT (doppia trazione = kaksinkertainen veto) tyyppinumeron jäljessä kertoi nelivedosta. Fiat 1000 oli yhtymän ensimmäinen yli 100 hv:n pyörätraktorimalli ja kotimarkkinoiden lisäksi sille löytyi runsasta kysyntää ympäri Eurooppaa. Sitä ja kaikkia muitakin Fiat-pyörätraktoreita tehtiin Ranskassa merkillä Someca.
Romanialaisella UTB-tehtaalla oli virallinen lupa joidenkin Fiat-mallien tekemiseen, mutta koska siellä ei pidetty kovin tarkkaa lukua lisenssi- enempää kuin muistakaan sopimuksista, niin melkoisella varmuudella Brasovissakin tehtiin jonkunlaista tonni-Fiatin Universal-kopiota.
Fiat-sarjan yläpäähän tuli v. 1973 roima lisäys 130-hevosvoimaisen 1300-mallin muodossa. Moottori oli todella pitkäiskuinen (130 mm) 7,4 litran 6-sylinterinen OM, mutta muu tekniikka oli joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta entisenkaltaista. Muotoilultaan ja tekniikaltaan uutta traktorisukupolvea edustaneet Fiatit 780 ja 880 saatiin markkinoille 1970-luvun puolivälissä, vuotta myöhemmin suurimpien mallien pelteihin liimattiin Super-tarrat kertomaan 10 ja 20 hv:n lisätehoista. Fiat 1000:n iskutilavuus oli kasvanut 3 milliä suuremman porauksen ansiosta 315 kuutiosentillä. Ohjaamona oli aiemmin käytetty vientimaasta riippuen muun muassa tanskalaista Sekuraa, mutta nyt se oli Fiatin omaa tekoa ja samanlainen kuin 1300-mallissa. Molemmat traktorit korvattiin 1970-luvun päättyessä uudella Grandi-mallistolla, johon kuului viisi 115–180 hv:n traktoria.
Turvekenttien kutsu
Fiat 1000 sai meillä laajan ensiesittelynsä kesän 1972 maatalousnäyttelyissä. Sillä möyrittiin syvässä montussa ja nelivetonsa avulla se kömpi sieltä ylös, eikä kaatunut uskaliaista yrityksistä huolimatta. 6-sylinterisen moottorin värinätöntä käyntiä havainnollistettiin konepellin päälle asetetulla vesipullolla, jossa ei näkynyt minkäänlaista liikettä. Työväline Oy:n myyntipäällikkö Teuvo Numminen ylisti reippaissa esittelyissään isoa Fiatia Euroopan traktorikuninkaaksi, mitä se siihen aikaan olikin, tai vähintään kruunuprinssi.
Muualla Euroopassa ilmoitettiin Fiatien tehot DIN-hevosvoimina, mutta Työvälineellä sitä pidettiin joutavana kursailuna, SAE-tehot olivat paljon komeampia, etenkin jos niihin pantiin pientä "hyväntraktorin" lisää. Niinpä Fiat 1000 oli meillä 112 hv:n tehoinen, myöhempi Super-malli peräti 124:n.
Fiat 1000 ja etenkin 1000 DT oli isojen viljatilojen kone, mutta potentiaalisimmat asiakkaat löytyivät puutavara-ajureista ja turveurakoitsijoista. Sitä pidettiin erinomaisena suotraktorina, akselit kestivät tuplalevikkeiden käytön, joita tarvittiin muun muassa ojien kunnostuksissa, eivätkä moottorit keittäneet kovimmillakaan helteillä. Isot Fiatit olivat melko varmasti 1970-luvun Suomen suosituimpia suurtraktoreita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



