Traktorit luokiteltiin 1960-luvun alussa pieniin, keskikokoisiin ja suuriin. Vastaavat teholuokat olivat 30–35 hv, 36–47 hv ja 48–62 hv. Suurimmassa luokassa markkinoillamme oli neljä samanhintaista ja -tehoista brittitraktoria: David Brown 990, Fordson Super Major, Massey-Ferguson 65 ja Nuffield 460.
Koneita vertailtiin innokkaasti. Eniten väiteltiin Majurin ja Nuffieldin paremmuudesta. Jotain poikkeuksellisen hyvää kummassakin täytyi olla, sillä esimerkiksi urakoitsijat valitsivat lähes poikkeuksetta joko Majorin tai Nuffieldin.
Viimeisen Majorin valmistumisesta on jo 45 vuotta, ja Nuffieldkin siirtyi historiaan viisi vuotta myöhemmin. Ford jatkoi Fordsonin perinteitä ja Leyland Nuffieldin tarinaa, mutta nämäkin merkit ovat kadonneet kuvioista jo kauan sitten. Majoreita ja Nuhveja on kuitenkin vielä runsaasti ainakin puoliaktiivisessa käytössä, mikä osaltaan kertoo ajattomasta tekniikasta ja lujasta laadusta.
Koneviestillä oli mahdollisuus päästä vertailemaan Super Majoria ja 460-Nuffieldia oikein käytännössä. Molemmat testitraktorit olivat uudenveroisessa kunnossa.
Majoria kuljetti sen omistaja, Super Majoreihin erikoistunut pitkänlinjan Fordson-harrastaja Tapani Hyyryläinen Iisalmesta. Nuffield 460:aa kuljetti Nuffield-kerhon ilomantsilainen puheenjohtaja Joonas Potkonen, niin ikään testitraktorinsa omistaja. Nöyrät kiitokset molemmille.
Kokeilutraktorit poikkesivat hieman vakiovarusteista. Kummassakin traktorissa oli 14 x 30 -takapyörät, lisäksi Super Majorissa oli ohjauksentehostin sekä nostettu VOA. Nuffieldista löytyi ”kylmäkoskelainen” kertojavaihde.
Kokeilun myöhäisen ajankohdan takia traktoreita voitiin käyttää vain kyntämiseen ja maantiekuljetuksiin.
Amerikkalaisen Fordson F -traktorin valmistus alkoi vuonna 1917. Ensimmäiset traktorit menivät sikäläisen hallituksen tilaamina elintarvikepulasta kärsivään Englantiin. Fordson oli silloin huippunykyaikainen traktori, mutta varustetasoltaan vaatimaton, mikä kostautui pian kysynnän tyrehtymisenä.
Fordsonin valmistus siirtyi ensin 1920-luvun lopulla Irlantiin ja vuonna 1933 Englannin Dagenhamiin, missä valmistusta jatkettiin hamaan loppuun saakka. Brittien kehittämä uusi N-malli oli periaatteessa vain lisävarusteltu Fordson F. Uudesta N-mallista löytyi mm. laukaisumagneetto, vesipumppu ja lokasuojat.
Fordson N vaihtui vuonna 1945 Fordson Major E27N -malliin. Entistä olivat vain moottori ja vaihteisto. Lisävarusteena tähän ns. Mörkö-Majuriin sai kumipyörät, sähköstartin, nostolaitteen ja jopa kuusisylinterisen dieselkoneen.
Vuonna 1951 esiteltiin Fordson Major E1A. Moottori oli nyt kokonaan uusi, hydrauliikka oli uusittu ja vaihteistoon oli lisätty kertoja.
Ensimmäistä kertaa Fordsonin historiassa myös muotoiluun kiinnitettiin huomiota. Aikaisemmat Fordsonit olivat olleet harmaita, tumman sinisiä, oransseja ja vihreitä. Nyt traktorit maalattiin ”empire blue” -sävyllä, eli Fordsonin sinisiksi.
Uudesta Majorista tuli suosittu kone ympäri maailmaa. Vuosien mittaan traktoriin tehtiin pieniä parannuksia. Petrolimoottoreista luovuttiin hiljalleen kysynnän hiipuessa.
Vuonna 1958 Fordson Major muuttui Power Majoriksi. Uudessa mallissa oli hieman tehokkaampi moottori ja hydrauliikka sekä vahvistettu voimansiirto. Ohjaamoonkin tehtiin pieniä muutoksia.
Kaksi vuotta myöhemmin Power muuttui Superiksi. Super-nimen myötä traktoriin tuli painonsiirtojärjestelmä, tasauspyörästön lukko ja levyjarrut. Super Majorin lanseerauksen aikoihin Ford oli jo päättänyt lopettaa Fordson-merkin ja siirtyä uuteen maailmanlaajuiseen Ford-mallistoon.
Super Majoria paranneltiin kuitenkin vielä myöhäisillä vuosilla. Vuonna 1962 alipainesäätäjä vaihtui keskipakosäätäjään. Vuotta myöhemmin paranneltiin hydrauliikkaa, voimansiirtoa ja moottoria. Näkyvimpänä erona edelliseen oli tulevaa Ford-mallistoa enteilevä siniharmaa väritys.
Super Majoreiden ja Dextojen sarjavalmistus päättyi heinäkuussa 1964, mutta satunnaisia koneita koottiin aina lokakuulle saakka. Dagenhamin traktorilinjalla alettiin jatkossa valmistaa Ford Cortinoiden moottoreita. Ford-traktoreiden valmistus alkoi Basildonissa.
Nuffieldin lordi William Morrisin perustama Morris Motors Ltd ilmoitti vuonna 1946 uudesta traktorimerkistä, joka tulisi olemaan vähintään 30 prosenttia kilpailijoita tehokkaampi ja ennennäkemättömän järeä.
Ensimmäinen Nuffield Universal esiteltiin yleisölle joulukuussa 1948. Moottorina oli aluksi 4-sylinterinen Morris-kaasutinmoottori, jossa oli tehoa hieman alle 40 hv. Pari vuotta myöhemmin saataville tuli Perkinsin 39-hevosvoimainen L4-etukammiodiesel. Nostolaitteen sai vielä tuossa vaiheessa lisävarusteena.
Morris Motors ja Austin fuusioituivat vuonna 1952. Yhteenliittymän nimeksi tuli BMC (British Motor Corporation).
Nuffieldit varustettiin vuodesta 1954 lähtien yhtymän omalla BMC-suorasuihkutusdieselillä. Vuonna 1957 markkinoille tuli pienempi, kolmisylinterinen Universal Three -malli, jolloin nelisylinterisen traktorin mallimerkintä DM4 vaihtui muotoon Universal Four. Uudessa mallissa amerikkalaistyyppinen takaraidevälin säätö oli vaihtunut tavanomaiseen järjestelmään. Tasauspyörästön lukko tuli varusteeksi pari vuotta myöhemmin.
Vuonna 1961 esiteltiin uudet 342- ja 460-mallit. Traktorivalmistus oli tänä aikana siirtynyt Birminghamista Cowleyn kaupunkiin. Moottoritehot olivat kasvaneet suurentuneen tilavuuden myötä, hydrauliikkaa oli parannettu ja siihen oli lisätty painonsiirtojärjestelmä. Seuraavien kahden vuoden aikana BMC avasi tehtaan myös Skotlanniin Bathgatessa.
Elokuussa 1964 markkinoille tuli uudet 10/42- ja 10/60-mallit. Rumpujarrut olivat vaihtuneet kuiviin levyjarruihin ja hydrauliikkaa oli jälleen paranneltu. Odotetuin uutuus oli kuitenkin 10-nopeuksinen kertojavaihteisto.
Viimeinen Nuffieldin malliuudistus toteutettiin vuonna 1967, jolloin markkinoille tulivat hieman tehokkaammat mallit 3/45 ja 4/65. Nämä traktorit poikkesivat radikaalisti vanhoista Nuffieldeista. Unikon oranssiin väritykseen ei kajottu, mutta lähes kaikki pellit pantiin uuteen uskoon. Ohjaamoon, hydrauliikkaan ja jäähdytysjärjestelmään tehtiin muutoksia.
Viimeiset Nuffieldit valmistettiin vuonna 1969, minkä jälkeen merkki vaihtui Leylandiksi.
Super Majoriin ohjaimiin pääsee kapuamaan parhaiten traktorin vasemmalta puolelta. Sieltäkään kyytiin nouseminen ei ole aivan vaivatonta, mutta helpompaa kuin oikealta puolelta, missä liikkumista haittaavat jarrupolkimet ja mahdollinen hihnapyörä.
Superin kyydissä istutaan melko korkealla verrattuna aiempiin malleihin, mikä johtuu jousitetusta istuimesta. Sinänsä tästä ei ole suurta haittaa, mutta koska kaikki hallintalaitteet ovat samoja kuin aikaisemmissa malleissa, joutuu korkealta penkiltä kurkottelemaan lähes jokaiseen hanikkaan.
Kumartelu alkaa virran kytkemisellä, sillä avain on varsin alhaalle sijoitetun paneelin vasemmassa alalaidassa.
Majuri ei käynnisty avaimesta, vaan vivusta, jolla painetaan käynnistysratas vauhtipyörän hammaskehälle. Moottori hyrähtää kesäkelissä helposti käyntiin, kylmällä säällä on mahdollista käyttää pakkosyöttöä ja ääriolosuhteissa puolipuristinta. Käyntiääni on melko terävä.
Kytkimen liikerata on pitkä. Vaihde kytkeytyy juuri niin helposti, kuin se suorahampaisessa siirtopyörävaihteistossa voi kytkeytyä. Vaihteiston rusahdukset saattavat hirvittää nykyvoimansiirtoon tottunutta kuljettajaa, mutta äänet kuulostavat pahemmalle mitä oikeasti ovat.
Vaihdekaavio on H-mallinen. Hitaalla alueella on 1-, 2- ja 5-vaihteet, nopealla 3, 4 ja 6. Kertojavipu on tankin alla olevan hallintapaneelin oikeassa laidassa. Yläasennossa toimivat hitaat, alhaalla nopeat. Kertojankin hypistely vaatii kumartumista, mutta siihen saa Superissa tottua.
Vakiona Majorissa on vain käsikaasu, joka on hyvällä paikalla ohjauspyörän vieressä. Käytännössä jokainen asiakas kuitenkin otti lisähintaan saatavan jalkakaasun. 46-numeroisella kengällä ylettää kohtuullisen helposti painamaan yhtä aikaa kaasua ja tasauspyörästönlukon poljinta, tosin mono on silloin hieman vinossa.
Voimanotto kytketään päälle kytkinpolkimen vieressä olevalla vivulla. Koska ulosottoakseli pyörittää myös hydraulipumppua, on voimanoton oltava kytkettynä, jos hydrauliikkaa käytetään. Se hankaloittaa joitakin töitä, koska nostolaite ei toimi kytkin alas painettuna. Toisaalta hydraulipumppu on helppoa kytkeä päältä silloin, kun sitä ei tarvita. Nostolaitteen käyttö on mutkatonta säätökaaren yhteyteen sijoitetulla hallintavivulla.
Painonsiirto ja automaattinen syvyydensäätö saadaan toimimaan vetämällä valintavipu yläasentoon. Toiminnan herkkyyttä voidaan säätää kiristämällä tai hölläämällä virtausnopeuden säätönuppia. Käytettäessä ulkopuolisia sylintereitä, vedetään valintaventtiilin nuppia ulospäin, minkä jälkeen sylinteriä voidaan hallita nostolaitteen vivulla.
Melko kapeat jarrupolkimet voidaan lukita yhteen. Pysäköintijarruna toimii säppilaite, jolla polkimet saadaan lukittua pohjaan.
Majorin ohjaamossa on jokseenkin hyvät oltavat, jaloille on tilaa ja näkyvyys on joka puolelle kohtalainen. Matalalle sijoitetut hallintalaitteet hieman häiritsevät. Ainoat namikat, joihin pääsee käsiksi kumartelematta, ovat ratti, käsikaasu, töötti, nostolaitteen vipu ja vaihdekeppi.
Nuffieldiin noustaan oikealta puolelta, mistä löytyy hyvä astintaso ja muutenkin enemmän tilaa. Vasemmaltakin puolelta puikkoihin pääsee, mutta se on hankalaa ainakin hihnapyörän ollessa paikallaan.
Toisin kuin Majorissa, Nuffieldissa istutaan matalalla. Astinlaudat ovat lähes traktorin pohjan tasalla, ja jalkoväliin jäävä vaihteiston korkea kotelo lisää mataluuden tuntua. Istuin on jämäkkä ja varustettu korkeahkolla selkänojalla. Jousitus puuttuu.
Virtalukko on suunnilleen samassa paikassa kuin Majorissa, mutta onnistuneen ohjaamojärjestelyn ansiosta lukkoon ylettää paremmin. Starttaus hoituu paneelin toisessa laidassa olevalla painonapilla, eli Majurista poiketen Nuhvin startissa on solenoidi.
Kylmäkäynnistystä varten traktorissa on pakkosyöttö. Nuffieldin käyntiääni on Majuria pehmeämpi, mikä johtunee pidemmästä pakoputkesta.
Kytkinpolkimen liikerata on hyvin lyhyt. Vaihdevipu on keskeisellä paikalla, joskin vipu voisi olla hieman lyhyempi, jolloin ohjauspyörän ja vivun välille jäisi enemmän tilaa. Nyt vipujen kanssa tulee ahdasta, etenkin kakkosvaihdetta pykällettäessä. Vaihde kytkeytyy samanlaisten rusahdusten saattelemana kuin Majurissakin.
Käsikaasu on tankin vasemmalla puolella, hieman liian kaukana. Jalkakaasu sen sijaan on oikein hyvässä paikassa astinlaudan oikeassa laidassa, jarrupolkimien alla. Jarrujen edessä on käsijarruvipu, jolla polkimet lukitaan pohjaan. Tasauspyörästön lukon poljin on vaihteiston vieressä. Suuren saappaan kanssa polkimelta yltää helposti painamaan kaasua.
Voimanotto kytketään päälle istuimen vasemmalta puolelta. Hanikka on melko takana, mutta siihen yltää hyvin. Vipu on kolmiasentoinen: edessä vapaa, keskellä pyörii hydraulipumppu, takana ulosottoakseli ja hydraulipumppu.
Systeemi on kätevä ulosottokäyttöisten työkoneiden kanssa, sillä nostotilanteessa voimanottoakselin ei välttämättä tarvitse pyöriä. Majurissa vastaavaan temppuun tarvitaan lisävarusteena saatavaa nostettua ulosottoa. Nuhvinkaan hydrauliikka ei toimi kytkin pohjassa.
Nuffieldin nostolaitteen hallintavipu on takaoikealla, mutta siihen ylettyy kurkottamatta. Ulkopuolista hydrauliikkaa varten on oma hallintavipunsa, joka löytyy nostolaitteen hanikan vieressä. Kytkettynä voi olla kaksi ulkopuolista sylinteriä, joista toista hallitaan tällä omalla venttiilillä ja toista nostolaitteen vivulla.
Automaattista syvyydensäätöä varten on oma säätökaarella varustettu valintavipu. Haluttu työsyvyys valitaan kaarelta, minkä jälkeen vain annetaan mennä. Järjestelmän herkkyys saadaan kohdalleen työntövarren paikkaa muuttamalla.
Nuffieldin puikoista näkee ympärilleen hieman Majuria huonommin. Esimerkiksi vetokoukulle näkee vain tietystä kulmasta, mutta toisaalta hallintalaitteet ovat paremmin käsillä. Korkean vaihteiston takia Nuffieldissä tuntee olevansa ikään kuin ratsailla, mihin varmasti tottuu ajan kanssa. Harrastavathan jotkut ratsastusta ihan oikeilla hevosilla, ja vielä vapaaehtoisesti.
Super Majorin ohjaus ei ole vakiona niitä kaikkein herkimpiä. Tämä yhdistettynä suurehkoon kääntösäteeseen tekee traktorista kömpelön oloisen, etenkin ahtaissa paikoissa. Testitraktorissa oli ohjauksentehostin, jonka ansiosta Majurin käsittely on ihan siedettävää. Ilman tehostinta Fordsonin ohjastamisen tuntee illalla hartioissaan.
Vaihteiston nopeusalueet menevät suurinta vaihdetta lukuun ottamatta jonkin verran päällekkäin, eikä rappu ole häiritsevä suurimmassakaan välissä. Tieajossa selviää 5- ja 6-vaihteilla, eli pykältämiset voi tehdä kertojalla. Huippunopeutta pitäisi kirjatietojen mukaan olla alle 25 km/h, mutta käytännössä harmaalokariset Majurit liikkuivat vajaat 30 km/h ilman sinettien murtamisia ja ruuvaamisia.
Vanhemmat Majurit olivat laiskan puoleisia, mutta keskipakosäätäjäpumpulla varustettu Super vastaa kaasuun rivakasti, ja sitkeyskin on toista luokkaa. Kovin vääntömomentti löytyy noin 1200 kierroksen kohdalta.
Hydrauliikan nostoteho ja pumpun tuotto ovat riittäneet oman aikansa työkoneille. Ulkopuolista hydrauliikkaa ei voi käyttää yhtä aikaa nostolaitteen kanssa, mutta eipä siihen aikaan juuri ollut käytössä muita lisälaitteita kuin etukuormaajia ja kippikärryjä.
Nuffield on huomattavasti Majoria ketterämpi. Kääntösäde on ilman ohjausjarruja 70 cm pienempi, mutta eron huomaa mittaamattakin. Kokeilutraktorissa oli tavallinen tehostamaton ohjaus, joka on yhtä jäykkä kuin muissakin tuon ajan koneissa. Ohjauspyörä on jonkin verran sivussa, mikä ei menoa haittaa.
Nuffieldin huippunopeus on Majorin tasoa, mutta muuten välityssuhteissa on eroa yhden vaihteen verran. Vakiovaihteinen Nuhvi tarvitsisi nelosen ja vitosen väliin vielä yhden pykälän, nyt väliin jää n. 10 kilometrin katvealue suurimman vääntömomentin puitteissa.
Testi-Nuhvissa oli ”kylmäkoskelainen” kertojavaihde, jolla vaihteita saadaan kymmenen eteen ja kaksi taakse.
Kertojavaihteen avulla päästään eroon rapuista ja huippunopeuskin kasvaa 45 kilometriin tunnissa. Kertojavaihde on melko meluisa, mutta vielä pahempaa ulinaa sai kuunnella erään toisen merkin voimansiirrosta aikana ennen ”maailman hiljaisimpia”.
Nuhvin sitkeydessä ei ole valittamista. Se kuuluu sarjaan traktorit, jotka vetävät, vaikka eivät jaksaisikaan. Nostolaitehydrauliikka on Majoria helppokäyttöisempi ja ulkopuolisen hydrauliikan hallinta hoituu lähes nykyaikaiseen tapaan.
Joidenkin työkoneiden kanssa työskennellessä tulee esiin Nuffieldin kevyt keulapaino. Tiukassa vedossa on syytä lisätä painoja traktorin nokalle, ja hinaustilanteissa on käytettävä järkeä. Vaijeri kiinnitetään koukkuun eikä työntövarren korvakkeeseen!
Super Major ja Nuffield 460 ovat käytännössä samankokoisia traktoreita. Nuffield on hieman tehokkaampi, mutta ei niin paljoa, etteikö kummankin perään sopisi samat työkoneet.
Vertailukelpoisia suomalaisia mittaustuloksia ei ole olemassa, sillä viimeisintä Super Majoria ei ole meillä testattu. Vanhemman mallin (1962) voimanottoakselin tehoksi mitattiin Vakolassa 47,8 hv ja suurimmaksi vetovoimaksi 1960 kp. Nuffield 460:n vastaavat arvot olivat 55,9 hv ja 2020 kp.
Vetokokeessa Majorissa oli 12 x 36 -takapyörät, joiden ilmanpaine oli 1,0 kg. Nuffieldissa pyörät olivat kokoa 14 x 30, ja paine 1,1 kg.
Yhdysvaltojen Nebraskassa vuonna 1963 tehdyissä testeissä oli mukana myös uudempi Super Major, jota myytiin Atlantin takana merkillä Ford Diesel 5000. Nuffield 460 testattiin vuotta aiemmin.
Nebraskassa Super Major painoi ilman lisäpainoja, turvakaarineen, kuljettajineen ja mittalaitteineen 2520 kg. Nuffieldin vastaava paino oli 2580 kg.
Majurin ulosotosta irtosi tehoa 47,53 hevosvoimaa, Nuhvista 55,29 hv. Mainittakoon, että Super Majorin suurimmaksi kuormittamattomaksi kierrosluvuksi saatiin 1934 rpm, Nuffieldin 2164 rpm.
Vetotestissä Major veti ilman lisäpainoja 2035,7 kg, vetokoukkutehon ollessa 39,59 hv. Rajulla 2399,2 kilon lisäpainotuksella tulokseksi vetotulokseksi saatiin 3686,8 kg ja 41,82 hv.
Nuffield veti ilman lisäpainotusta 1729,5 kg, koukkutehon ollessa 50,72 hv. Yhteensä 1677 kilon lisäpainoilla arvot olivat 3168,8 kg ja 50,86 hv.
Nebraskan vetotestissä Majoriin oli asennettu 14 x 30 -takapyörät, joiden ilmanpaine oli 1,1 kg. Nuffieldissa pyörät olivat kokoa 12 x 38. Renkaiden paine oli ilman lisäpainoja 0,98 kg ja lisäpainoilla 1,4 kg. Mittaukset tehtiin kuivalla asfaltilla. Lisäpainoina käytettiin vesirenkaita ja traktorin merkkikohtaisia valurautapainoja.
Suorituskyvyssä ei siis ole ratkaisevia eroja.Niitä on etsittävä muualta.
Nuffieldin hallintalaitteet ovat paremmin käsillä kuin Majorissa, mutta Majorin avarampi komentosilta tuntuu muuten paremmalle. Ajotuntumissa ei ole suurta eroa, joskin Nuffieldin kytkin on hieman miellyttävämpi käyttää.
Nuhvissa on rumpujarrut, mutta Super Majorin kuivat levyjarrut eivät ole merkittävästi paremmat. Nykyaikaista kuormaa ei kumpikaan traktori pysäytä. Majorissa on huomattavasti parempi vaihteisto pelto- ja maantiekäyttöön, mutta Nuffieldissa taas on monipuolisempi hydrauliikka.
Nuffieldissa on korkea maavara. Sen matalin kohta on etuakselissa ja vetokoukussa (46 cm). Majorin maavara on 12 senttiä matalampi. Matalin kohta on vetokoukun alla, eli pohjakosketus voi tulla ikävänä yllätyksenä.
Majurin matalammalla oleva ulosottoakseli on käytön kannalta paremmassa paikassa, mutta Nuhvin ulosotossa on parempi kytkentä. Nuffieldin runko on erittäin vahva, ja kiinnityspisteitä on runsaasti, mutta nostolaitteen sijoittelu on Majuria huonompi.
Jos elettäisiin vuotta 1964 ja olisin sikäli rahoissani, että suunnittelisin traktorin ostoa (oikeasti ostelin tuohon aikaan viiden pennin lakuja), niin enpä totisesti osaisi valita näiden kahden väliltä.
Tehoista ja ominaisuuksista ei löydy ratkaisevaa eroa kummankaan hyväksi. Edes ulkonäkö ei kallista vaakakuppia kumpaankaan suuntaan, sillä molemmat traktorit kävisivät pihakoristeesta.
Ratkaisu olisi tehtävä kauppiaan käytöksen perusteella, mutta niin kai sitä on toimittu oikeastikin. Molemmat traktorit ovat ”varmoja valintoja” ja ”kestäviä voimanpesiä”, kuten aikanaan mainoksissa luvattiin.
