Ford FW-30 -traktorin perustana oli Steiger III-sarja – Suomeen tuodut mallit jäivät yksittäisiksi kummajaisiksi

Ford FW-30 -traktoria valmistettiin vuosina 1977–81 Fargo, USA. Valmistettu noin 350 kpl. 

Amerikkalaisten ensimmäiset linkkutraktorikokeilut tehtiin 1950-luvulla, mutta monen kokeneenkin traktorivalmistajan kohdalla protovaihetta kesti seuraavat 10 vuotta. Linkkuja tehtiin maataloustraktoreidenkin osista, mutta erikoistuneet valmistajat käyttivät vahvempia maansiirtokoneiden komponentteja. Se myös helpotti varaosahuoltoa, sopivat palikat kun löytyivät lähimmästä raskaskoneiden varaosakaupasta.

Alan johtavaksi toimijaksi nousi nopeasti pohjoisdakotalainen Steiger, joka teki pelkästään runko-ohjattuja suurtraktoreita. Fordin mallistoon oli kuulunut 1960-luvun lopulta lähtien kuusisylinterisiä yli 100-hevosvoimaisia vetureita, mutta linkkutraktoriasiakkaille ei ollut tarjolla mitään. Tilanne korjautui seuraavan vuosikymmenen lopulla, jolloin valikoimiin saatiin Steigerin tekemä FW-mallisto.

Steiger-historia alkoi Euclid-kaavinvaunusta ja kuorma-autojen osista kootusta linkkutraktorista, jonka veljekset Maurice ja Douglas Steiger rakensivat talven 1957–58 aikana kotitilansa tyhjilleen jääneessä navetassa. 6-sylinterisellä Detroit-Dieselillä (237 hv) ja Fullerin viisipykäläisellä laatikolla varustettu Barney (barn = navetta) osoittautui oivalliseksi äkeiden ja aurojen vetäjäksi, niinpä veljesten projektia epäilleet naapurit halusivat samanlaisen voimanpesän.

Vuoteen 1961 mennessä koottiin viisi ”navettatraktoria”, jotka myytiin minnesotalaisille viljelijöille. Jatkossa traktoreita tehtiin pelkästään uusista komponenteista, mutta tehtailu oli vielä sivutoimista. Vuoteen 1969 mennessä, jolloin muutettiin uusiin tiloihin Pohjois-Dakotan Fargoon, oli valmistunut 126 traktoria, joista tehokkain oli 14-tonninen 330 hv:n Steiger V3300.

Tehdaskiinteistö ja sen kunnostaminen traktorituotantoa varten oli iso investointi, niinpä perustetun Steiger Tractor Companyn osakkaiksi houkuteltiin paikallisia liikemiehiä, muutamia farmareita ja jokunen pankki. Ensimmäiseen varsinaiseen mallistoon kuuluivat 175 hv:n Wildcat (villikissa), 200 hv:n Super Wildcat, 225 hv:n Bearcat (karhukissa), 300 hv:n Cougar (puuma), 310 hv:n Tiger ja 320 hv:n Turbo-Tiger. Moottorit toimitti Caterpillar, myöhemmin myös Cummins, voimansiirron osat Allison, Clark ja Spicer.

Vuonna 1974 esitellyssä II-sarjassa pysyteltiin edelleen kissa-aiheessa sillä erolla, että toiseksi tehokkaimman Tigerin tilalle tuli Panther. Tuossa vaiheessa Steigerilla oli jo 1 100 työntekijää ja 66 piirimyyjää ympäri Yhdysvaltoja. Tehdasta mainostettiin lajissaan maailman suurimmaksi, linjalta tuli uusi jättitraktori 18 minuutin välein. USA:ssa Steigerin siivu linkkutraktorimarkkinoista oli 36 %, millä lukemalla se oli ykkösmerkki. Omien vaaleanvihreiden Steiger-mallien ohella Fargossa tehtiin traktoreita Allis-Chalmersille ja IH:lle, joka oli Steigerin osakas 30 % osuudella.

Vuodesta 1977 lähtien Steiger teki traktoreita myös Fordille. Bearcat oli sinisenä versiona Ford FW-20 (210 hv), Cougarista muunneltiin mallit FW-30 ja FW-40 (270 ja 295 hv), turboahdetusta Pantherista 360 hv:n FW-60. FW-Fordit erosivat väritykseltään Steiger-malleista, mutta pieniä eroja oli myös tekniikassa, ne eivät olleet täysin identtisiä. FW-malliston perustana olleeseen Steiger III-sarjaan (1977–83) sai ensimmäistä kertaa valinnaisvarusteena myös sähköhydraulisen voimanottoakselin. Jyrsinten tai muiden voimaa vaatineiden laitteiden pyöritys ei vaillinaisen tehonsiirron puolesta onnistunut, mutta pneumaattisiin kylvökoneisiin saatiin riittävästi puhallusta.

FW-Fordien päämarkkinat olivat Pohjois- Amerikassa, Euroopan puolella niistä kiinnostuttiin eniten Englannissa, minne malleja FW-30 ja FW-60 tuotiin yhteensä 145 kappaletta. Liikenne- ja turvallisuusmääräysten takia jouduttiin tekemään muutoksia valoihin, jarruihin ja ohjaamoon. Lisäksi FW-30:n moottoriin ruuvattiin 25 ylimääräistä hevosvoimaa ja kummankin nostolaiteisiin tehtiin vahvistuksia.

Steigerin tarina itsenäisenä traktorivalmistajana päättyi vuonna 1986, jolloin se siirtyi Tenneco-yhtymän omistukseen ja merkki fuusioitiin Case-IH:n kanssa. Ford turvasi jatkossa suurtraktoritarjontansa hankkimalla omistukseensa kanadalaisen Versatilen.

Ford järjesti 1980-luvun alkajaisiksi laajan esittelykiertueen, joka ulottui läntisen Euroopan jokaiseen kolkkaan, Suomessakin näyttely järjestettiin usealla paikkakunnalla. Esillä oli tietenkin kussakin maassa tarjolla ollut Ford-mallisto työkoneineen, sirkushuvina oli englantilaisen ryhmän hupipitoinen esitys, jossa temppuiltiin radio-ohjatulla traktorilla.

Suomen tiukat ja monelta osin ylimitoitetut työsuojelumääräykset koskivat myös näyttelyitä, niinpä muista traktoreista erillään, naruaidan takana, seisoi niin ikään Englannista rahdattu Ford FW-30, jota ei saanut edes käynnistää, saati antaa ajonäytöstä. Kattoluukun ja toisen oven puuttuminen teki jätti-Fordista yleisölle hengenvaarallisen laitteen. Tuskinpa kauppoja olisi syntynyt, vaikka FW:tä olisi saatu esitellä käytännössäkin, harvemmassa talossa oli sille riittävästi työsarkaa. Käytettyjen koneiden tuonnin helpotuttua muutamaa vuotta myöhemmin jokunen FW saatiin tänne tuotua, mutta kuten muutkin linkkutraktorit, ne jäivät yksittäisiksi kummajaisiksi.

Kuva: Koneviestin toimitus