Belarus LTZ-425: Muuttomatonta neuvostotekniikkaa 35 vuotta

Kuva: Kimmo Kotta

Vuoden 1961 uutuus oli LTZ T-40 -pyörätraktori, joka sai kansan suussa nimen "Sorokovka" (40). Se oli tarkoitettu kevyempiin töihin, kuten heinäntekoon, kasvinsuojeluun ja suurten navetoiden yleiskoneeksi. Rankempaan ajoon neuvostoteollisuudella oli tarjota Minskin tehtaan MTZ-Belarus ja kaikkein kovimpaan luokkaan monen sorttisia telatraktoreita, joita alettiin sittemmin korvata runko-ohjatuilla nelivedoilla. Höyhensarjaa edustivat Vladimirin ja Harkovan tehtaiden pikkutraktorit ja työkoneenkantajat.

T-40:n ilmajäähdytteinen suorasuihkutusdiesel oli suunniteltu ja pitkälti myös tehty Vladimirin tehtaassa. Poikittaisessa vaihteistossa oli suunnanvaihtaja ja alennusvaihde, jota ei kuitenkaan suositeltu käytettäväksi kahdella suurimmalla pykälällä. Takavetoisen perusmallin lisäksi saatavilla oli neliveto, jossa oli automaattikytkentä molempiin suuntiin takapyörien luiston ylittäessä neljä prosenttia.

Kaksitoimisessa nostolaitteessa oli työntövarsitunnusteluun perustunut painonsiirtojärjestelmä ja erilliset hallintaventtiilit kahdelle ulkopuoliselle sylinterille. Ohjauksentehostin kuului varusteisiin, samoin tasauspyörästön lukko ja jousitettu etuakseli. Tekniikaltaan T-40 oli hyvinkin ajanmukainen, mutta länsimerkkeihin verrattuna karkeatekoinen ja hankalakäyttöinen. Vientikoneiden mainonnassa muistettiin kertoa, kuinka T-40 oli saanut kansainvälisissä näyttelyissä kolme kultamitalia. Lännessä tätä meriittiä himmensi se, että mitalit oli myönnetty Moskovassa, sekä Itä-Saksan Leipzigissä ja Magdeburgissa.

Katso Belarus T-40 -traktorin tekniset tiedot Konedatasta

Neuvostotraktoreiden tekniikkaa uudistettiin hyvin maltillisesti, koska kolhoosit ja sovhoosit joutuivat pitämään omia varaosavarastojaan. Uudessa mallissa sai olla korkeintaan 20 prosenttia uusia osia ja niidenkin piti sopia siltään aiempaan malliin. Näin osanimikkeiden määrä saatiin pysymään kohtuullisena. Niinpä T-40 pysyi jokseenkin samanlaisena lähes 35-vuotisen historiansa ajan. Lähinnä läntisiä markkinoita varten pyöreämuotoinen konepelti vaihtui modernin kulmikkaaksi 1970-luvulle siirryttäessä, mutta uudet muodot eivät kysyntää lisänneet – vientiä oli enimmäkseen SEV-maihin.

Traktorituotanto oli vain osa Lipetskin tehtaan toimintaa, liikkuvat ohjusalustat ja muu sotakalusto olivat myös tärkeässä roolissa. Traktoreiden kysyntä romahti yhteiskuntajärjestelmän kaatumiseen 1990-luvun alussa. Suunnittelija Aleksandr Durmanov oli saanut nelipyöräohjatun 150 hv:n LTZ155-järjestelmätraktorin valmiiksi jo vuonna 1988, mutta sarjatuotantoon se saatiin vasta seitsemän vuotta myöhemmin, jolloin T-40:n valmistus päättyi. Uuden ja melko edistyksellisen mallin varaan laskettiin paljon, mutta vientimarkkinoita ei avautunut, eivätkä omatkaan suurtilat pystyneet enää niitä enemmälti ostamaan. Valmistus päättyi 2004 ja tehdas kaatui lukuisten konkurssien jälkeen lopullisesti viisi vuotta myöhemmin.

Meillä T-40 tuli myyntiin vuonna 1968. Konela teki aloituksesta mahdollisimman näyttävän luovuttamalla ensimmäisen kappaleen Johannes Virolaiselle. Kuuluisan maanviljelijäpoliitikon esimerkki ei kuitenkaan purrut, hyvin harva viljelijä uskaltautui hankkimaan venäläisen traktorin. Urakoitsijoiden suosimat varsinaiset Belarus-mallit MTZ-50 ja nelivetoinen MTZ-52 möivät moninkertaisesti.

Neuvostoliiton traktoritehtaat keskittyivät vain tuottamaan mahdollisimman suuria määriä, lopputarkastukset ja luovutushuollot jätettiin vastaanottajan kontolle. Niinpä maahantuojat joutuivat tekemään hyvinkin suuria operaatioita, ennen kuin traktorit olivat luovutuskuntoisia. Läntisen Euroopan tiukentuneista ohjaamomääräyksistä tuli vielä ylimääräisiä toimenpiteitä, huomattavasti nestejäähdytteisiä äänekkäämmän T-40:n peltikoppi kun oli venäläistenkin mielestä varmin keino kuuroutumiseen.

Traktori- ja työkonekauppaa varten Kouvolaan 1970-luvun alkupuolella perustettu Konela-Belarus alkoi varustaa Minskin ja Lipetskin tehtailta lähetettyjä traktoreita koko Skandinavian tarpeisiin. Perusteellisen tarkastuksen jälkeen neuvostoliittolaisen Traktoroexportin omistama yhtiö asensi hytittöminä tänne tulleisiin LTZ-Belaruksiin ruotsalaiset Fernmo-ohjaamot, muutti hallintalaitteiden sijoittelua paremmaksi ja uusi maalauksen: aluksi punaisen ja maidonvalkoisen, myöhemmin punaisen, mustan ja hopean yhdistelmäksi. Uusi ulkokuori ei auttanut. Hankkijan, TLK:n, Munakunnan ja Valion 1970-luvun päätteeksi perustama Agromakaan ei saanut markkinoiden halvimmalle traktorille menekkiä, Belarus LTZ 405 ja nelivetoinen 425 kuuluivat jatkossakin heikoimmin myyviin traktorimalleihin.

Kuva: Koneviestin toimitus